Etusivu

Korkealaatuiset koulutuspalvelut ja kouluvierailut

Tarjoamme monipuolisia työpajoja sekä kursseja niin kotimaisille kuin ulkomaisille opettajille ja yrityksille. EduBorealis auttaa hahmottamaan oman työn merkitystä ja kehitystarpeita sekä rohkaisee uudistumiseen. Tarjoamme testattuja käytännön menetelmiä oman työn kehittämiseen ja omien voimavarojen vahvistamiseen.

Työpajat

Meiltä voit tilata energisiä ja osallistavia puoli- tai kokopäiväisiä työpajoja, jotka saavat ajatukset viriämään.

Kouluvierailut

Me järjestämme koulukierroksia, joissa kansainväliset vieraat näkevät koulumaailmaa ja samalla tutustuvat suomalaiseen kulttuuriin ja luontoon. 

Erasmus+

Järjestämme myös eurooppalaisille opettajille Erasmus+ -kursseja, joissa pääsee tutustumaan eri maiden opettajiin ja kulttuureihin. Suomalaiset opettajat voivat osallistua esimerkiksi Italian kursseille.

Kurssit

Meiltä saat tilauksesta myös pidempiä kursseja, joissa pääsee syventämään luovaa ajattelua, vuorovaikutustaitoja sekä kasvun ajattelua. 

 

Yhteistyössä on voimaa

Me uskomme, että yhteistyö kantaa. Tärkeintä meille on tarjota sellaisia koulutuksia, joista osallistujat kokevat aidosti saavansa käytännön hyötyä omaan työhönsä. Niinpä tavoitteenamme on käyttää aktivoivia työtapoja, mutta myös kertoa niiden taustalla olevista pedagogisesta ajattelusta sekä yhdessä arvioida näiden toimivuutta. 

Meidän kouluttajamme

Merjalla on laaja kokemus kansainvälisistä projekteista sekä pitkä ura kielten opetuksessa. 

Merja Kaskela

Tuija on taitava kansainvälinen organisaattori, oppikirjailija ja energinen pedagogi, joka aina kokeilee uusia menetelmiä. 

Tuija Kae

Teijalla on monipuolinen koulutustausta katsomusaineissa. Hänellä on erityisen laaja kokemus erilaisista arviointitavoista. 

Teija Havana

Markus on ryhmädynamiikan kehittäjä ja draamatyötapojen taitaja. Hän on jatkuvasti kiinnostunut uudistamaan oppimista.

Markus Masalin